Joissain tilanteissa lainan hakeminen voi olla järkevä vaihtoehto

Tutustu

Pienempi rahantarve on usein helpompi paikata

Ilman rahaa on mahdotonta elää, sillä sitä tarvitsee melkein joka päivä kaikkiin asioihin. Jokaisen ihmisen kannattaisi elämässään muistaa myös säästää rahaa pahan päivän varalle tai sitten esimerkiksi jos tarkoituksena on tulevaisuudessa ostaa oma asunto tai talo. Kaikilla ei ole välttämättä mahdollisuuksia säästää palkastaan kuukaudessa tiettyä summaa. Säästämisen sijaan voi olla järkevämpää ottaa lainaa varsinkin jos kyseessä on isompi rahasumma. Pienempään rahantarpeeseen on usein helpompi varautua tai saada lainaksi perheeltä tai tuttavalta. Elämässä voi tulla myös eteen tilanne ettei välttämättä olekkaan sitä pienempääkään rahasummaa jolla voisi kustantaa ruokaostokset tai muut vastaavat. Hädän hetkellä apuna voi hyödyntää pientä lainaa, jossa korot tai kulut eivät pääse nousemaan korkeiksi kun lainan maksaa ajallaan takaisin. Tämän tilanteen voi paikata etsimällä netistä parhaat pikavipit, jotka on tarkoitettu akuuttiin ja pieneen rahantarpeeseen. Pikavipit kannattaa kuitenkin muistaa maksaa ajallaan takaisin, sillä niiden kustannukset sekä korot juoksevat koko laina-ajan ja pahimmillaan jos takaisinmaksua pidentää niin voi joutua maksamaan jopa kaksinkertaisen summan takaisin. Pikavippi on todella hyvä vaihtoehto sillä oikein käytettynä se on edullinen ja sen takaisinmaksu on helppoa pienen lainasumman takia. Lainatuotetta kannattaa hakea turvallisesta sekä suositusta paikasta, jossa lainan lopullinen hinta, korot ja kustannukset ovat ilmoitettu etukäteen. Pikavippiä ei kuitenkaan kannata missään nimeessä hakea elämisen rahoittamiseen, siihen tarkoitukseen se on kallista ja pahimmillaan sen takia voi ajautua velkakierteeseen tai saada maksuhäiriömerkinnän.


Täysi-ikäisyyden saavutettua ei ole järkevää ostaa kaikkea osamaksulla

Usein täysi-ikäisyyden saavutettua voi ensimmäisenä mieleen tulla miete, että nyt on mahdollisuus ostaa kaikkea mitä haluaa ja rahoittaa se osamaksuilla. Kuitenkaan osamaksut eivät ole välttämättä se järkevin vaihtoehto, sillä usein ne ovat jopa kalliimpia kuin perinteiset lainat. Nykypäivänä on todella helppoa ostaa osamaksulla jopa tuhansien eurojen edestä ja monesti jopa tehdä helpommin turhia hankintoja. Osamaksujen sijaan kannattaa miettiä myös muita vaihtoehtoja, esimerkiksi pienellä lainalla rahoittaminen voi olla fiksumpi vaihtoehto. Osamaksut sisältävät yleensä korkeat korot sekä kustannukset, joten jos olet täysi-ikäinen kannattaa mieluummin katsoa kaikki lainapaikat 18v sekä vertailla osamaksujen hintoja vastaavan lainan kustannuksiin. Vielä järkevämpää osamaksujen sekä lainan sijaan on miettiä olisiko mahdollista kustantaa tarvittava hankinta säästöistä tai pyytää vanhemmilta tarvittava summa. Säästäminen kannattaa aloittaa ajoissa jo ennen täysi-ikäisyyttä esimerkiksi laittaa tietty summa säästöön jokaisesta palkasta jonka on tienannut vaikka kesätöistä. Useimmat yritykset ottavat jo alaikäisiä kesätöihin erillaisiin hanttihommiin ja parhaimmillaan niistä voi tienata useita satoja ellei jopa tuhansia euroja. Kesätöiden etsiminen on suositeltavaa aloittaa jo ajoissa sillä avoimet paikat täytetään jo ennen kesää, joten aloita töiden etsiminen jo vaikka syksyllä. Parhaimmillaan kesätöiden avulla voit saada itsellesi vakituisen työpaikan jos yritys katsoo että olet ollut ahkera ja hyvä kyseisessä hommassa. Vanhempien luvalla ja suostumuksella on mahdollista avata alaikäisenä tili johon voit säästää ansaitut rahat kesätöistä tai kotitöistä. Tämän avulla sinun ei tarvitse 18 vuotta täytettyäsi ensimmäisen rahoittaa esimerkiksi ensiasuntoon tarvittavia hankintoja kalliilla osamaksuilla tai lainoilla. Halutessaan täysi-ikäisen on kuitenkin mahdollista täyttämisen jälkeen hakea lainaa sitä tarjoavilta tahoilta.


Kotoa pois muuttamiseen vaikuttaa useat tekijät

Kotoa muuttamiseen ei ole olemassa tiettyä ikärajaa ja jotkut asuvat kotonaan pidempään kuin toiset. Kyseiseen asiaan vaikuttaa monet tekijät, esimerkiksi oman perheen arvot sekä se miten omat vanhemmat ovat aikoinaan toimineet tässä tilanteessa. Iltasanomien tekemän tutkimuksen mukaan kyseiseen asiaan vaikuttaa omat vanhemmat sekä millaiset arvot kyseisessä perheessä on. Usein itsenäistymisen halu sekä kotoa muuttamiseen pitää lähteä itsestään ja useimmille nuorille täysi-ikäisyyden läheneminen voi tuntua pelottavalta ajatukselta. Kyseinen tunne on ihan normaali, sillä nuorella tulee olla valmius muuttaa kotoa pois ja selviytyä arjen tuomista tilanteista. Vanhempien on tärkeää muistaa kertoa lapselle mitä kaikkea kotoa muuttaminen tuo mukanaan ja mihin nuoren pitää valmistautua ennen sen tapahtumista. Vanhemmat voivat valmistaa nuorta esimerkiksi antamalla hänen tehdä itseäisiä päätöksiä tai kysyä mitä nuori tekisi jossain tilanteessa. Joissain perheissä voi olla myös nuoria jotka eivät selvästikkään ole valmiita itsenäistymään tai ottamaan vastuuta kotoa pois muuttamisesta. Tällaisissa tilanteissa vanhemmat ei saisi missään tapauksessa pakottaa nuorta väkisin muuttamaan kotoaan pois, vaan mieluummin keskustella tilanteesta ja antaa neuvoja miten tilanne saataisiin ratkaistua. 18-vuotias on kuitenkin vielä suhteellisen nuori ja pakottaminen voi aiheuttaa fyysisiä tai henkisiä ongelmia sekä vaikeuttaa pois muuttamista entisestään. Pakottamisen sijaan kannattaa rohkaista sekä kannustaa nuorta ja antaa hänen tehdä loppu peleissä itse valintansa. Pois muuttamisen jälkeenkin pitää muistaa pitää hyvät välit nuoriin, koska vaikka he eivät asuisikaan enää kotona niin kontaktien säilyminen on tärkeää.


Somettaminen sekä tiedon hakeminen netistä on yleistynyt

Yhä useammat suomalaiset varsinkin nuoret käyttävät sosiaalista mediaa lähes päivittäin, nettiä käytetään myös tiedon hakemiseen. Tästä syystä on tärkeää että käytössä on nopea sekä riittävä yhteys joka ei pätki kokoajan. Kaikki eivät välttämättä edes tiedä miten nopea netti on käytössä ja tyytyvät selailemaan nettiä hitaammallakin yhteydellä. Netin nopeuden mittaaminen kannattaa suorittaa tasaisin väliajoin, jotta tiedät käytännössä miten nopealla yhtedellä nettiä pystyt käyttämään. Joskus voi olla jopa yllättävää miten hidas nettiyhteytesi on ja mittaamisen avulla näet konkreettisesti nopeutesi. Jos huomaat, että käytössäsi on todella hidas yhteys niin asialle kannattaa tehdä pikaisesti jotain, on ihan turhaa maksaa netistä joka pätkii tai on todella hidas. Netin nopeuden mittaaminen on maksutonta ja siihen ei kulu aikaa kuin muutamia sekunteja. Useat suomalaiset luottavat operaattoreihin joiden kautta on ostanut parhaimman sekä nopeimman netin, kuitenkaan asia ei ole aina näin yksinkertainen. Ostamasi netti voi olla jopa 100 mbps mutta välttämättä siitä ei tule kuin puolet läpi. Miksi siis maksaisit 100 mbps netistä täyden hinnan jos et edes pääse nauttimaan sen nopeudesta? Tietenkin on myös mahdollista, että hitauteen vaikuttaa käyttäjät, jos samassa modeemissa on useita käyttäjiä niin se voi ruuhkauta ja sen seuraksena olla hitaampi. Netti voi siis hidastua, jos laajakaistan kapasiteetti ei ole riittävä. Esimerkiksi elokuvien tai sarjojen katsominen suoratoistopalveluiden kautta voi hidastaa yhteyttä varsinkin jos valiset laaduksi HD-kuvan. Tärkeää on myös muistaa salata ja lukita yhteys, ettei naapurisi pääse käyttämään ilmaiseksi sinun verkkoa. Jos netin nopeuden mittaaminen antaa tulokseksi hitaan yhteyden ja maksat kuitenkin kallista nopeaa yhteyttä, niin kannattaa olla yhteydessä suoraan omaan operaattoriin.